close

Mahdollinen Mahdoton Lyrics & Chords By Marja Mattlar

LyricsView Chords

Mitä kuuluu, niinpä niin,
on siitä aikaa kun tavattiin,
taisi olla loppupuolta elokuun.
Eihän aikaa paljon jää,
kun toimeen tulla yrittää,
tehdä työnsä, vielä jaksaa muutakin.
Kuitenkin aina joskus pysähdyn,
aivan kuin paikalleni jähmetyn,
tunnen taas sen orpouden, oudon erillisyyden,
jonka tiedän sinunkin tuntevan.
Kun ensi kerran kohdattiin,
me samaa nälkää podettiin,
vaikka tienneet sitä emme kumpikaan.
Tutut lauseet kuluneet,
sanat aikaa hiipuneet
saivat illan lämpöisenä hehkumaan.
Ja kohtaan arimpaan
sinä ylsit koskemaan.
Vanhat sielun ikävät sinä myöskin ymmärrät,
sinussa sain uuden kodin maailmaan.
Ei tämä kaada maailmaa,
ei tästä synny legendaa,
eihän kukaan tätä ehkä huomaakaan.
Ei tätä täydy todistaa,
ei ihmisille julistaa
eikä toinen toisillensa vakuuttaa.
Mutta aina uudelleen
saman huomion taas teen:
kun eron jälkeen kohdataan ja yksinäisyys jaetaan,
hetken aikaa olen vähän enemmän.
Kumpikin sen aavistaa,
jos uskaltaa vain tunnustaa,
toistuessaan kaikki jäähtyy, haalistuu.
Jos tavoittelee kestävää,
unohdus on tärkeää,
vasta silloin puhdistuu ja uudistuu.
Ei etsi hetken autuuttaan
meistä enää kumpikaan,
siispä luovun tästä näin ja jatkan yksin eteenpäin
ja mahdoton hetken mahdollinen on.

Tracks related to mahdollinen mahdoton - marja mattlar

vieläkö soitan banjoa?

by: scandinavian music group

huutelen pimeään

by: scandinavian music group

häirikkö

by: irwin goodman

maailma on kaunis

by: irwin goodman

pornopolka

by: hedningarna

minä vien roskat pois

by: jarkko martikainen

laki = laki

by: jarkko martikainen

syksyn sävel

by: juice leskinen

itkevä huilu

by: vesa-matti loiri

talo meren rannalla

by: vesa-matti loiri

salaa

by: maija vilkkumaa

jäässä

by: maija vilkkumaa

vihellän vaan

by: tapio rautavaara

en

by: marja mattlar

sateen sanoja

by: laura moisio

clown

by: mi and l'au

wave goodbye

by: mi and l'au

kiina

by: heli kajo

saiturin talossa

by: jorma ikävalko

serenadi lovisalle

by: jorma ikävalko

odota, odota

by: matti johannes koivu

kiitokset

by: matti johannes koivu

antauduin

by: john mcgregor

close
Sign in person Home A to Z All Artists Top Artists Top Tracks